lauantai 21. huhtikuuta 2012

Savustettua siikaa, grillattua parsaa ja fenkolia

Pari viime viikkoa ovat olleet huisin kivoja. On ollut illallisvieraita ja isompiakin juhlia. Aktiivisten viikkojen jälkeen on parhaista parhainta kun saa tulla viettämään mökille viikonloppua perheen kesken. Saa vain olla. Vaikka vaan ihan hiljaa. Vettäkin satoi niin ei ollut edes painetta reipastella ulkona. Joskus on niin väsy ettei ruoanlaitostakaan jaksa innostua. Nyt ei oltu sentään ihan siinä pisteessä.

Lounaaksi savustimme siikaa, jonka kaverina syötiin parmankinkkuun käärittyä grillattua parsaa ja tällä Glorian ruoka & viini -lehden ohjeella tehtyä persiljassa marinoitua grillattua fenkolia. Vaikka fenkolinsiemenet ovatkin tuttu mauste, jostain syystä tuore fenkoli on tähän mennessä jäänyt meillä kokeilematta. En ole ollut kauhean innoissani siitä, kun tiedän että se maistuu anikselle.

Ihan hyvää se oli (persiljaöljy oli taivaallista), tosin kypsyys taisi jäädä vähän alle (olen oppinut termistöä Masterchefiä katsomalla...), joten anis maistui vielä suht. voimakkaasti. Maku ilmeisesti pehmenee kypsennettäessä. Ei silti ole parsaa voittanutta kasvista grillilisukkeena!





Persiljassa marinoidut grillatut fenkolit
  • 4 fenkolia (me kokeiltiin ohjetta yhdellä fenkolilla)
  • 1 dl lehtipersiljaa
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 rkl valkoviinietikkaa
  • 1 rkl hunajaa
  • 3/4 dl oliiviöljyä
  • 1/2 tl suolaa
  • 1/2 tl mustapippuria myllystä
Halkaise fenkolit. Keitä ne napakoiksi suolalla maustetussa vedessä, noin 15 minuuttia.

Hienonna lehtipersilja kulhoon. Murskaa valkosipuli joukkoon. Lisää viinietikka, hunaja ja oliiviöljy ja mausta suolalla ja pippurilla. Valuta keitetyt fenkolit. Kääntele ne yrttiöljyyn noin puoleksi tunniksi.

Grillaa fenkoleita noin 3 minuuttia molemmin puolin. Sivele ne lopuksi yrttiöljyllä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti