torstai 29. toukokuuta 2014

Omenaiset BBQ-ribsit & Weberin Smokey Mountain Cooker

Tähän päivään asti meidän mökillä on pärjätty savustuspuuhissa varsin hyvin serkulta perityllä yhden kalan kokoisella savustuslaatikolla, mutta boksi alkoi hajoilla liitoksistaan sen verran pahasti viime reissulla, että pyysin kotimme grillimestaria hankkimaan uuden. Lopputuloksena meille ilmestyi pihalle avaruussukkulan näköinen ja hervottoman kokoinen kapistus, jossa voi kuulema "grillata vaikka 10 kokonaista kanaa kerralla!". Jep. Yhtään ei lähtenyt taas mopo käsistä...


Kyseessä on siis tietysti Weberin Smokey Mountain Cooker, eli vapaasti suomennettuna BBQ-sukkula, jonka tarpeellisuudesta tulin kuitenkin nopeasti hyvin vakuuttuneeksi syötyäni äsken ehkä kaikkien aikojen mureimpia ja maukkaimpia ribsejä. Ja ai että miten helppoa se oli! Ribsit pömpeliin aamupäivällä ja sitten vaan odotellaan iltaan ja ruoka on valmis. Tadaa! 


En ole ollut kovin suuri savustetun lihan ystävä, mutta tällä härvelillä savusta tulee lempeä ja mieto - no se sellainen mitä amerikkalaisissa BBQ-ribseissä kuuluukin olla. Tiedättehän? Ei siis sitä ikävää kitkeryyttä mitä yleensä saa aikaan kun käryyttää savustuslaatikkoa aivan liian suurella lämmöllä... En malta odottaa että pääsen tekemään tällä härvelillä nyhtöpossua ja nyhtökanaa ja ja ja .... ja niin sitä savukalaakin myös!


Mikään ei tietysti voita tulella grillattua entrecotea ja muita nopeasti grillattavia kesäherkkuja, mutta tämä amerikkalainen hitaasti valmistuva BBQ -tyyppinen settikin toimii kyllä äärimmäisen hyvin - etenkin tällaisena sateisena viikonloppuna.  



Omenaiset BBQ-ribsit
  • 500g possun ribsejä per syöjä
  • mausteseos: valkosipulia, chiliä, suolaa, mustapippuria, chilijauhetta, paprikajauhetta, fariinisokeria ja omenamehua
Valmista mausteseos. Hienonna valkosipuli ja chili ja sekoita joukkoon mausteet. Lisää omenamehua niin että seos on juoksevaa. Hiero mausteseos ribsien päälle ja jätä maustumaan kunnes grilli on valmis.

Lämmitä savustin ohjeiden mukaan (121 astetta on manuaalin mukaan optimaalinen lämpötila savustukselle) ja laita ribsit sisään. Me täytimme vesiastian puoliksi vedellä ja puoliksi omenamehulla ja käytimme savustukseen omenapuuta.

Anna ribsien tekeytyä savustimessa kuutisen tuntia. Voit valella niitä välillä omenamehulla ja kääriä ne parin viimeisen tunnin ajaksi folioon - jos haluat. Yritä kuitenkin välttää turhaa kannen aukomista, koska lämpötila tippuu sen seurauksena aika nopeasti. Me ei tehty kumpaakaan kertaakaan vaan pidettiin kansi visusti kiinni, ja hyviä tuli!

Jos sinulla ei (vielä) ole Weberin BBQ-sukkulaa, niin grillaa ribsejä epäsuorassa miehdohkossa lämmössä niin pitkään kuin jaksat. Me ei yleensä olla jaksettu grillailla kuin reilu tunti.. Hyvihän ne ribsit sitenkin ovat, mutta eivät kyllä ollenkaan paini samassa sarjassa näiden ribsien kanssa.


Jos jaksat tehdä vielä tulet normigrilliinkin niin voit vielä lopuksi valella ribsit omppumehulla ja karamellisoida ribsit nopeasti grillissä. Tarjoile ribsien kanssa raikasta salaattia, esimerkiksi öljyllä, omppuviinietikalla, suolalla, pippurilla ja hunajalla maustettua kaali-porkkanaraastetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti