tiistai 1. tammikuuta 2013

Paluu keittiöön

Tervehdys pitkästä aikaa! Syksy vierähti remontin parissa ja blogi on ollut monta kuukautta tauolla. Aloitimme syyskuun alussa remontin uudessa kodissamme, jossa etenkin keittiö sai kokea suuren muodonmuutoksen. Nyt remontti alkaa olla lopuillaan ja keittiökin on ollut kokkauskunnossa jo pari viikkoa, mistä olenkin repinyt riemua oikein kunnolla juhlapyhien aikana. Oi tätä ihanuutta!

Blogin pariin palaan myös suurella innolla, koska sain kirjoitustauon aikana huomata niin ylös kirjattujen ohjeiden hyödyllisyyden, kuin ylös kirjaamattomien ohjeiden unohtumisen ja katoamisen aiheuttaman harmin...

Loppuun vielä kuvia eiliseltä 'viimeiseltä aterialta', joka vuoden vaihteen kunniaksi T:n kanssa toisillemme laitettiin. Kirjoitan ruokien ohjeet talteen myöhemmin omina postauksinaan.
Toivotan teille ihanaa ja herkullista vuotta 2013!


Alkuun snadisti kärvähtäneitä juuressipsejä.

..dippien kanssa

Noman keittokirja ensimmäistä kertaa testissä..

Melkein yhtä hieno tartar-annos siitä tuli.. ;)
Paistettua siikaa, punajuurta ja vuohenjuustoa

Poron sisäfilettä, savuolutkastiketta, maa-artisokkavaahtoa ja mustajuurilastuja

Sitruunasorbetti

Leipäjuustoa, granaattiomenaa ja omenaa

Vadelmamoussea, marenkia, mustikkaa, pistaasia ja lakritsia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti