Autolla Italiassa: Peschici - Vieste - Peschici

Yksi Peschicissä vietetyistä päivistä oli omistettu rannalla loikoilulle. Saimme B&B:stämme mainion oppaan alueen rannoista. Oppaan mukaan tarjolla oli rantoja laidasta laitaan: suuria turistirantoja palveluineen, täysin maksuttomia (lue hoitamattomia) pieniä poukamia ja kaikkea siltä väliltä. Ostunin "rantapäivästä" viisastuneena päätimme, että tällä kertaa koko päivää ei vietettäisi autossa täydellistä rantaa etsimässä, vaan oikeasti siellä rannalla. Siksi valitsimme Peschicin lähirannoista sen rauhallisimman.

Ranta olikin meidän tarpeisiin oikein hyvä. Hiekka pehmeää, vesi kirkasta, ei liiaksi ihmisiä ja rantaravintolan lisäksi muita "häiriöksi" olevia palveluita ei ollut. Vaikka eipä sitä ravintolaa olisi liioin tarvinnut - paikalliset näkyivät pistelevän poskeensa simpukoita suoraan merestä. Samoja simpukoita näkyivät keräilevän ravintolan työntekijät - ne toimivat raaka-aineena ravintolan lounastarjoilussa.

Valitettavasti sää oli ensimmäistä kertaa koko reissun aikana vähän kehnompi. Pötköttelimmekin rannalla siihen saakka kun pilvet ja tuuli alkoivat käydä kiusaksi. Sen jälkeen päätimme lähteä tsekkailemaan josko Viesten suunnalta olisi löytynyt lisää aurinkoa muilta rannoilta. Kävimme tsekkaamassa muutaman rannan, ja osa niistä näyttikin oikein hyvältä. Sää oli valitettavasti huononemaan päin, joten tyydyimme lounastamaan yhdessä rantaravintolassa ja hipsimään sen jälkeen takaisin hotellille.

Meikkiksen vakkari alkupala: bruschettat eri muodoissaan

Grillattu kala tarjoiltiin Etelä-Euroopan tapaan ilman hienosteluja.

Yleisesti ottaen meille tuli kuitenkin aika suurena järkytyksenä, että suurin osa alueesta Peschicin ja Viesten välillä oli karavaanarialueita ja johtuenko siitä vai ei - erittäin roskaista. Maksulliset rannat oli hyvin hoidettuja ja miellyttäviä, mutta kaikki yleiset rannat ja pikkupoukamat olivat aivan järkyttävässä kunnossa. Yksi järkyttävimmistä tapauksista oli kauniin kallioluolan suojassa ollut pieni ranta, jonne pääsi vain kahlaamalla meren kautta. Jengi oli ilmeisestikin hyvin jaksanut roudata sinne eväitään, mutta ei vaivautunut viemään roskiaan mennessään. Surullista!!

Rantapäivästä seuraavana suuntasimme Viesteen, joka epäilemättä on tämän alueen helmi. Vieste on selvästi Peschiciä suurempi ja sen vanhakaupunki on erittäin viehättävä. Kiertelimme Viestessä aamupäivän shoppaillen - ja löysimmepä sieltä yhden paikallista olutta myyvän kahvilankin. Erinomaisen lounaan jälkeen lähdimme takaisin Peschiciä kohti.

Tämän reitin sijaan käytimme tapamme mukaan rantareittiä..

T:n alkupalamustekalat

Lisukepaprikat ja -munakoisot, slurps!

T söi pääruoaksi talon makkaraa ja minä grillattua lammasta.

Vaikka Viestestä kovasti pidimmekin, tulimme siihen tulokseen että jos menisimme samalle alueelle uudestaan, valitsisimme majapaikan edelleen Peschicistä. Pikkukylissä on oma viehätyksensä ja kulkeminen on helpompaa - parkkitilaa löytyy helpommin kun väkeä ei ole paljon.

Paluumatkalla pysähdyimme vähän puolivahingossa paikkaan, joka osoittautui ehkä koko reissun hauskimmaksi yllätykseksi. Al Trabucco da Mimi on baari-ravintola meren rannalla pari kilometriä Peschicistä Viesteen. Viehättävä merihenkinen ravintola on rakennettu rannalle vanhan Trabucco-kalastusmasiinan viereen. 

Kovasti harmitti kun olimme juuri syöneet lounasta, koska täällä olisi ollut mukava myös syödä. Harmia vähensi hieman se, että baarista löytyi ehdottomasti reissun paras lista italialaisia pienpanimo-oluita. Niitä me sitten maistelimme (tai kuski maisteli ja minä uhrauduin juomaan loput pulloista) kunnes paikan australialaisomistaja tuli ilmoittamaan, että me voimme jäädä, mutta hänen on pakko päästä pariksi tunniksi surffaamaan kun on niin mahtavat tuulet.

Jäimme vielä toviksi viettämään siestaa ravintolan autiolle terassille nautiskellen maisemista ja kahden koiruuden seurasta, jotka jäivät meitä vahtimaan. Tätä paikkaa ei kannata missata jos matkailee Peschicissä tai Viestessä!   

Autolla Italiassa: Peschici

Reissumme seuraava pysähdyspaikka sijaitsi Peschicin pienessä kaupungissa. Arvoimme pitkään, että otammeko majoituksen tältä alueelta Viestestä vai jostain näistä reunakylistä, mutta päädyimme Peschiciin koska arvelimme sen olevan Viesteä pienempänä paikkana hieman idyllisempi. Peschisi paljastui kuitenkin yllättävän vireäksi, joskin turistien valtaamaksi, kaupungiksi. Hieman häiritsi, että kun olin vihdoin oppinut itse asioimaan kaupoissa italiaksi, kassamies puhui minulle saksaa....

Turisteista huolimatta Peschici oli viehättävä kaupunki, joka sijaitsi kukkulalla meren rannalla. Kaupungin vieressä oli myös pitkä hiekkaranta, josta suurimmassa osassa oli kasarityyppinen meno päällä: ranta oli aivan tupaten täynnä, helvetillinen diskomusiikki pauhasi ja dj:t vetivät erinäisiä leikkejä turisteille rantaviivan tuntumassa. Onneksi rantoja löytyi alueelta myös vähän erilaiseen makuun - niistä lisää seuraavassa postauksessa.

Yritimme löytää aluksi majoitusta rannan tuntumasta, mutta emme löytäneet mitään järkevää. Jos rannoilla oli hotelleja, ne olivat isoja kasarityyppisiä komplekseja, jotka eivät meitä sykähdyttäneet. Paikan päälle päästyämme hotellien vähäinen määrä selvisi - suurin osa rannoista Peschicin ja Viesten välillä oli karavaanialueiden hallussa...

Oma majoituksemme sijaitsi pari kilometriä kaupungista sisämaahan ja osoittautui oikein hyväksi valinnaksi. Borgo del Nespolo oli erittäin sympaattisen nuoren miehen yksin pyörittämä B&B. Hän asui itse rakennuksen alakerrassa ja vuokrasi yläkerran muutamaa huonetta. Aamiaisenkin hän kokkasi meille omassa keittiössään. Ja kutsuipa hän yksi ilta meidät katsomaan luokseen jalkapalloakin, ja tarjosi vielä itsetekemäänsä kirsikkalikööriä. :)

Ainoa miinuspuoli majoituspaikassa oli se, että matka kaupunkiin kävellen oli suht. pitkä etenkin kun mennessä sai tarpoa aikamoiseen ylämäkeen. Yhtenä päivänä jaksoimme tämän tehdä, muina päivinä kävimme illallisella autolla. Takseja ei tässä kaupungissa kuulema ollut, mutta isommilla hotelleilla näkyi olevan kuljetuspalvelu hotellilta kaupunkiin ja takaisin.  

Kaupunki oli yhtä aikaa mukavan vireä ja sympaattisen pieni. Esim. meidän hotellin vierestä kulkevalla tiellä kilisi vuohien kellot yhtenään kun paimenet liikuttelivat niitä paikasta toiseen. Itse kaupungissa riitti mukavia terasseja, joista sai reissun parhaat kylkiäiset drinksun kera. Monesti meinasi mennä nälkä jo ohikin näitä kylkiäisiä napostellessa.

Ravintoloiden tarjonta oli arvatenkin hyvin meripainotteista. Ensimmäisenä iltana valitsimme ravintolan, joka sijaitsi kaupungin reunamilla ja sieltä sai siten ihastella merimaisemia auringon laskiessa.

Toisena iltana vietimme rennon pitsaillan, jolloin söimme nopsaan pitsat täpötäynnä italialaisia olevassa pitseriassa ja kiertelimme loppuillan paikallisia vinotecoja... (tämä oli se ilta kun kävelimme kotiin). Kolmantena iltana söimme taas hieman fiinimmässä kalaravintolassa. T sai eteensä herkullista simpukkapastaa, ja minä pelottavan näköisiä friteerattuja pikkukaloja. Minä olin tosin vetäissyt alkupalaksi muutaman sadan gramman palasen herkullista grillattua juustoa, joten kummituskaloja ei vatsa enää hirveästi vetänyt.

Autolla Italiassa: Ostuni - Polignano a Mare - Monte Sant'angelo - Peschici

En tiedä huomasitteko, mutta kesällä aloittamani sarja Italian reissustamme jäi hiukan kesken. :D No, ei liene kylmää talvipäivää parempaa ajankohtaa palata Italian muistoihin, joten taas mennään! Ostunista matkamme jatkui seuraavaan yöpymispaikkaan, Peschiciin. Matkan varrella pysähdyttiin ensin pienessä Polignano a Maressa ja myöhemmin lounaalla Monte Sant'angelossa. Tämän jälkeen hurautimme määränpäähämme Forestra Umbran läpi. 

Kuvassa näkyvä reitti ei pidä aivan täysin paikkaansa, koska tapojemme mukaan halusimme käyttää rantareittejä. Oikea reittimme ei siten mennyt Foggian kautta, vaan erinäisiä pieniä rantateitä pitkin. Tässäkin kohtaa valitettavasti on sanottava, että jos suunnittelet samantyyppistä reittiä, niin jätä tällä alueella rantareitit tyynesti väliin. Siellä ei ollut merkittävästi mitään nähtävää. Ranta oli tässä kohtaa sellaista suistotyyppistä ja siellä oli monessa kohtaa teollisuutta. Lisäksi tiet oli mitä oli ja hermothan siinä meinasi taas pariin otteeseen mennä. Maisemat alkavat parantua vasta Garganon niemimaalla, jossa Vieste sijaitsee.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme sijaitsi vain n. 50km päässä Ostunista Polignano a Maressa. Pysähdyksen syynä oli se, että Polignano a Mare oli yksi kärkipäässä olleista potentiaalisista majoituskohteista. Tarkemmin ottaen, koko ajatus Puglian reissusta sai alkunsa siitä kun hyvä ystävämme näytti meille kuvia eräästä siellä sijaitsevasta hotellista: Grotta Palazzesesta. Hotelli on rakennettu kallion sisään ja siellä on erittäin tunnelmallinen ravintola, jonka kuvia voitte ihastella esim. hotellin nettisivuilla täällä. Hotellista ei löytynyt kuitenkaan enää vapaita huoneita haluamillemme päiville, joten Ostuni kiilasi Polignano a Maren ohi majoituskohteena.

Tarkoituksenamme oli käydä hörppäsemässä kahvit (oluet) Grotta Palazzesen terassilla, mutta valitettavasti ravintola oli tuohon aikaan vielä kiinni. Tai kyllä siellä ovi oli auki ja terassille pääsi jopa kävelemään, mutta koska siellä ei ollut ketään muita eikä meille tultu tarjoilemaan mitään, päättelimme ettei sieltä taitaisi kahvia (olutta) saada. Kuvan sentään sain napattua. Epäilemättä paikka on kuitenkin hienoimmillaan iltavalaistuksessa. 

Kaupunki oli pieni, mutta hyvin viehättävä. Rantaa siellä ei pääse ihastelemaan kuin muutamasta kahvilasta, koska koko kaupunki sijoittuu jyrkän kallion reunalle. Kaupungista löytyy kuitenkin myös pieni hiekkaranta - hyvin saman tyyppinen kuin rannat Amalfin rannikolla. Vaikka kaupunki vaikutti oikein hyvältä, muutaman päivän majoituskohteeksi se saattaisi kuitenkin olla vähän liian pieni. Ostuni oli siten oikein hyvä valinta.

Polignano a Maresta matkamme jatkuin rantareittejä kohti Garganon niemimaata. Päätimme käydä Viestessä yhtenä päivänä Peschicistä, joten rantareitti vaihtui vuoristoreittiin. Tie alkoikin nousta nopeasti rannalta lähdettyämme. 

Lounasta pysähdyimme syömään Monte Sant'angeloon, joka vaikutti varsin hiljaiselta kylältä. Turistikrääsäkojujen perusteella siellä on kuitenkin käynyt muitakin turisteja kuin me. Krääsän sisältö poikkesi tosin totutusta: ne olivat hyvin uskontopainotteisia. Turistien ykköskohde kaupungissa onkin arkkienkeli Mikaelin pyhättö, jossa enkelin sanotaan ilmestyneen vuosina 490, 492 ja 493. Me suuntasimme pyhätön sijaan pitsalle ja jatkoimme sen jälkeen matkaa.

Garganon niemimaalla sijaitseva Forestra Umbra - jonka läpi ajoimme - on ainoa Italiassa jäljellä oleva osa ikivanhaa tammimetsää, joka aikanaan kattoi suuren osan Keski-Eurooppaa. Forestra Umbra on osa laajempaa luonnonsuojelualuetta, johon olisi ollut mukava tutustua paremmin jos olisimme olleet alueella pitempään kuin kolme yötä. Jos kuitenkin suunnittelet esim. pyöräretkeilyä alueella (kuten me), niin kannattaa huomata että korkeuserot tuolla niemimaalla ovat suuret. Matkalla tuli vastaan aika monta nääntyneen näköistä pyöräilijää...

Pikkujoulutunnelmissa mökillä

Me ollaan vietetty rauhallista viikonloppua mökillä kahden kesken. Syöden kinkkua. Aluksi oli ajatus risunpolttotalkoista, joissa väki ruokittaisiin Weberin savustussukkulassa valmistetulla kinkulla. Talkoot jäi, mutta niin jäi myös ajatus kinkusta päähäni. Joku voi ajatella, että no onhan niitä pieniäkin kinkkuja, mutta minusta potkaton kinkku ei ole kinkku vaan pala possua. No, nyt sitten syödään sitä kinkkua. Vielä muutama päivä.

Kinkku laitettiin savustussukkulaan klo 11 lauantaina, ja otettiin sieltä pois tasan kahdentoista tunnin päästä. Sisälämpötila oli tällöin 80 astetta. Olin suunnitellut vetäväni kinkun kunnolla ylikypsäksi (>90 astetta), mutta tuossa vaiheessa iltaa nälkä ajoi muiden suunnitelmien ohi. 

Kinkkuun oli tuon puolen vuorokauden aikana vetäytynyt kunnioitettava määrä savua. Savu näkyy lihassa punertavana pintakerroksena ja tällä kertaa tämä "savukerros" oli n. pari senttimetriä paksu. Maku oli hyvä, mutta erilainen kuin normijoulukinkussa. Lämpimänä hieman saunapalvimainen, mutta kylmänä sinapin kera lähempänä perinteistä joulukinkkua.

Kinkkua syötiin eilen illalla perunasalaatin kanssa, ja tänään päivällä ruisleivän päällä sinapin kera. Tänä iltana kinkkua käytetään meksikolaisillallisen raaka-aineena. Saattaa olla että huomenna menen kotiin sukulaisten kautta tuliaiskinkun kera, ellen keksi lisää kinkunkäyttökohteita. Mitäs niitä olikaan hernekeiton lisäksi?

Paahdettu valkosipulikeitto ja rapeaa parmankinkkua

Meillä syötettiin ja juotettiin eilen T:n vanhempia pitkän kaavan kautta, kun anoppi käytti äitienpäivänä meiltä lahjaksi saamansa lahjakortin viiden ruokalajin illalliselle kotibistrossamme. Ilta sattui sopivasti isänpäivän aattoon, joten isänpäivääkin tuli vietettyä siinä samalla (kukaan meistä ei ehkä jaksaisi syödä tänään ehkä mitään).

Illan teemana oli Italia ja pääkokkina toimi luonnollisesti T, kun kerran hänen vanhempiansa juhlistettiin. Alkuruokana syötiin Italialaiset mestarit -kirjasta poimittua valkosipulikeittoa, jota höystettiin vielä uunissa rapeiksi paistetuilla parmankinkkusiivuilla. Menu näytti kokonaisuudessaan seuraavalta:

Menu

paahdettu valkosipulikeitto ja rapeaa kinkkua

pappardellea peuran ja suppilovahveroiden kera

sitruunasorbetti

black agnus filettä, rucolaa ja balsamikosiirappia

pannacotta ja karamellisoitu päärynäkompotti

Paahdettu valkosipulikeitto

• noin litra kanalientä
• 7 kokonaista valkosipulia
• 5 pientä perunaa
• suolaa ja mustapippuria
• vaalea maalaisleipä
• oliiviöljyä
• parmesaania
• parmankinkkua

Paahda valkosipuleita kuorineen uunissa 200 asteessa puolisen tuntia, tai kunnes ovat pehmeitä. Kuori ja kuutioi perunat ja keitä ne lähes kypsiksi kanaliemessä n. 10 min. Ota valkosipulit uunista, kuori niistä 6 ja lisää perunoiden joukkoon. Alenna lämpöä ja anna kiehua hiljalleen n. 10 min, kunnes perunat ja valkosipulit ovat kypsiä ja pehmeitä. Soseuta ja mausta suolalla ja pippurilla.

Paahda parmankinkkusiivut keiton tekeytyessä. Asettele kinkkusiivut leivinpaperin päälle pellille ja paahda 200 asteisessa uunissa n. 10-15 min kunnes ne ovat saaneet väriä ja paahtuneet rapeiksi. Nosta kinkut uunista ja murenna kinkkusiivut suupalan kokoisiksi palasiksi.

Kun keitto on valmis, leikkaa leivästä neljä isoa siivua ja pirskota niiden päälle oliiviöljyä. Paahda leivät uunissa grillivastuksen alla rapeiksi. Ota leivät uunista ja leikkaa jäljelle jäänyt valkosipuli kahtia. Hiero valkosipulipuolikkaasta makua leivän pintaan.

Laita yksi leipä kunkin lautasen pohjalle ja kaada päälle kuumaa keittoa. Viimeistele keitto rapealla parmankinkulla. Tarjoa loppu maalaisleipä paloiteltuna keiton kanssa.