torstai 26. heinäkuuta 2012

La Fiorentina

Olen kirjoittanut T-luupihvistä ennenkin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tuo Toscanan alueen kuningaspihvi ansaitsee ihan ikioman postauksensa. En tiedä tarkalleen minkä alueen erikoisuus T-luupihvi on, mutta ainakin Montepulcianon lähialueella 'La Fiorentinaa' sai joka ikisestä ravintolasta. Hintakin oli lähes joka paikassa sama, 4€/100g. Kuulostaa varsin edulliselta, ennen kuin kuulee että pihvin minimipaino on 1000g, ja yleisimmin ne ovat n. 1500g painavia. :) No, jaettavaksihan ne oli tarkoitettukin.

Itse söin T-luupihviä Toscanassa vain kerran. Järkyttävän hyväähän se oli, mutta 40 asteen kuumuudessa sellainen lihamäärä tuntui kauhean raskaalta. Oli hurjaa että jengi näytti vetävän niitä lounaaksikin. Hurjan näköistä oli myös lihan leikkaaminen. Kokki heilui lihakirveen kanssa tovin lihakimpaleen kanssa ja kävi sen jälkeen näyttämässä asiakkaalle, että kelpaiskos tällainen pihvi.



Sen verran jäi vähäinen T-luupihvittely kismittämään, että sitä täytyi saada heti mökilläkin. Suomesta saatavat (kauppahallit, Wotkins, Stockmann) valmiiksi leikatut lihat tuntuvat vaan olevan onnettoman ohuita (2cm) italialaisiin verrattuna. La Fiorentina oli aina noin 5cm paksu. Hakaniemen hallista ja Stockalta saa kyllä tilattua sen paksuista kuin haluaa, mutta ainakin hallista sanoivat että liha ei ole tällöin riiputettua. Stockalla ei riiputuksesta mainittu mitään, mutta sieltä hankkimamme 5cm pihvit olivat sen verran paljon sitkeämpiä kuin La Fiorentinat, että epäilen että sitäkään ei ollut riiputettu kunnolla.

Paisto-ohjetta mulla ei ole antaa, sen verran paljon säädettiin niiden grillaamisen kanssa. Grillattiin ensin 5 minuuttia molemmin puolin ja annettiin levätä foliossa viitisen minuuttia. Ihan rakaa. (Toscanassa La Fiorentina tarjottiin kutakuinkin raakana, mutta liha oli niin laadukasta että sitä pystyi syömään raakana. Tätä ei.) Tämän jälkeen vietiin ne takaisin ja taas grillailtiin pari minuuttia. Taas raakaa. Kolmannella kerralla ne oli ok.

Luultavasti 7 min molemmin puolin + 10 min foliossa voisi olla passeli aika 5 cm paksuiselle pihville. Kun lihaa heivaa edes takaisin, se ehtii jäähtyä ja lisäminuutteja kuluu enemmän kuin silloin kun sen tekisi kerralla oikein. Ei muuta kun taas uudestaan kokeilemaan. (Täytyy sen verran itseään puolustaa, että tuo hätäily on ymmärrettävää siksi, että 30 euron pihvin ylikypsäksi paistaminen olisi aikamoinen rikos...)



Ps. Me tehtiin luun viereen pienet viillot, että liha kypsyisi paremmin luun vierestä.

Pps. La Fiorentina maustetaan vain suolalla ja pippurilla. Me tehtiin omiimme rosmariini-valkosipuli-mausteöljy, jota levitettiin paistetun pihvin pintaan.

4 kommenttia:

  1. Jep, Bisteca Fiorentina on Firenzeläinen Toscanan klassikko joka tehdään perinteisesti avotulella jostain tietystä paikallisesta nautarodusta ellen ihan väärin muista. Ja pintaan pirskotellaan oliiviöljyö juuri rosmariinin oksalla ja kylkeen sitruunan lohko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Si si! Kiitos tarkennuksesta! :) En muistanutkaan tuota sitruunalohkoa, mutta taisi siellä tosiaan sellainen olla. Tuo meidän maustaminen ei mennytkään sitten niin kauas tuosta alkuperäisestä.

      Poista
  2. Nyt on pihvillä sen verran näköä ja kokoa että kesää odotellessa, omia lihatarpeita hyvin on palvellut http://www.lihaexpertit.fi/. Pitääkin kysellä noitten perään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä itsekin tsekata tuo linkki, kiitti vinkistä ja visiitistä! :)

      Poista