tiistai 21. helmikuuta 2012

Mariannetorttu


Meillä juhlittiin eilen nimipäivää, minun nimipäivääni nimittäin. Juhlavieraaksi tulivat siskot muksuineen, ja 11 v. kummityttöni J hoiti juhlien tarjoilupuolen leipomalla (minun pienellä avustuksella) herkullista mariannetorttua.

Sain tämän ohjeen joskus 15 vuotta sitten omalta kummitädiltäni ja vielä n. 10 vuotta sitten leivoin sitä hyvinkin ahkerasti. Jostain syystä koko herkku jäi unholaan pitkäksi aikaa, kunnes se putkahti mieleeni takaisin viime viikonloppuna. Hetihän sitä oli sitten saatava ja huippua se oli edelleen!


Mariannetorttu

torttupohja
  • 4 kananmunaa
  • 1,5 dl sokeria
  • 1 dl perunajauhoja
  • 2 rkl kaakaojauhetta
  • 1 tl leivinjauhetta
täyte
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 prk maitorahkaa
  • 1 pss mariannerouhetta
Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen ja vuoraa pelti leivinpaperilla. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne taikinaan. Sekoita varovasti tasaiseksi. Kaada taikina pellille ja paista torttua uunin keskitasolla n. 8-10 minuuttia. Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille ja irrota leivinpaperi pohjasta. Anna jäähtyä.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon maitorahka ja mariannerouhe. Levitä täyte pohjan päälle (voit jättää täytettä halutessasi vähän koristelua varten) ja rullaa kääretortuksi.

Ps. Torttu on hyvää myös jäähdytettynä tai jopa jäädytettynä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti