maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kastejuhla

Blogissamme on vietetty hiljaiseloa lähes koko kevät. Syy on sentään hyvä - perheeseemme syntyi huhtikuussa ihana pieni tyttönen, ja aika on mennyt häntä ihastellessa. :)


Viime lauantaina vietimme tytön kastejuhlaa ihanan aurinkoisessa säässä noin kolmenkymmenen juhlavieraan kanssa. Olin ensin ajatellut vetäistä juhlat kevyellä setillä ja tilausruoilla, mutta päivän lähestyessa löysin kun löysinkin sisäisen keittiökeisarini taas jostain, ja niin meillä olikin lopulta keittiössä täysi tohina päällä ennen juhlia. Tilaukseen meni lopulta vain täytekakku, jonka tilasin lähileipomosta. Koristeet kakkuun tuli postitse Oulusta saakka ja ne loihti taitava Kakkutaiteilija, serkkuni Anna-Maaria.


Kokkausintoni löytymiseen saattoi vaikuttaa ennen juhlia pihalle hankittu Weberin savustin ja Hesarista ja Glorian ruoka ja viini -lehdestä bongatut kiinnostavat ohjeet. Niiden avulla pöytään tuli laitettua jotain uuttakin eikä vaan tuttuja ja turvallisia tarjottavia joita olin ensin ajatellut käyttäväni. 


Kirjoittelen ohjeet ylös sitä mukaa kun ehdin. Määristä olen oppinut sen, että vaikka kuinka kirjaan ylös edellisten juhlien menekkejä, niin en siltikään uskalla seuraavissa juhlissa laittaa tarjolle yhtään vähempää. Nytkin ruokaa jäi reilusti yli, mutta hyvin ne on huvenneet tässä männä päivinä erinäisissä rääppiäisissä. Eipähän tarvi muutamaan päivään kokata!








4 kommenttia:

  1. Kauniit nimet tuli ja huh ku oot jaksanu vääntää tarjottavia :) Onnea pienestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tytön "työnimenä" oli vatsasta asti Myy ja nyt tuntuu kovin vaikealta kutsua häntä Pihlaksi. :) Tuli vaan mieleen tuosta sinun 'myy94' nickistä. :)

      Poista
  2. Onnea, onnea! PIhla oli meilläkin nimilistalla, mutta se jäi pois kun hoksattiin että siitä saisi komean väännöksen sukunimen kanssa. Viikonloppuna sitten vietettiin teinin lakkiaisia, ja pähkittiin juuri noita tarjoilumääriä ja liikaahan niitä tuli, varmuuden vuoksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juhlat on kyllä ihania! Etenkin kun lähes koko männäviikon sai syödä lounaaksi juustoja ja muita jämäherkkuja. 😊

      Poista