Leppoisan sunnuntain kunniaksi muutama fiilistelykuva taannoiselta Lyonin työreissulta. Ai kun kiva kaupunki, täytyy päästä sinne joskus uudestaan! Vettä satoi kaatamalla koko kolme päivää, mutta jostain syystä se ei häirinnyt ollenkaan.
Vaikka aikataulu oli tiukka, yhdessä michelin-paikassa oli pakko pakko päästä käymään. Paikka valikoitui lähinnä sijainnin perusteella - hilpaisin sinne yksinäni konferenssin iltakokkareiden jälkeen. Vähän meinasi iskeä rimakauhu kun kuikuilin ravintolan edustalla lyhyttä ranskankielistä menua ja yritin miettiä että a) olenko konkurssissa jos astun sisään, b) pärjäänkö siellä englannilla ja c) minkähänlaista ruokaa siellä mahtaa olla. Uskaltauduin kuitenkin avaamaan oven kysyäkseni olisiko siellä tilaa ja sain niin lämpimän vastaanoton että pelkoni onneksi hälveni (en kyllä enää siinä vaiheessa olisi kehdannut perääntyäkään kun yksi ottaa käsistäni märän sateenvarjon ja toinen avustaa jo takkia pois päältä).
Michelin-mestassa tarjoilijat olivat viimeisen päälle pukeutuneita ja heitä oli noin miljoona. Ystävällisesti kertoivat minulle suurinpiirtein mitä menuvaihtoehdot sisältävät, niistä kun ei herunut tietoa kuin ranskaksi. Aika ohi ne selitykset tosin tahtoivat mennä (niin kuin monesti suomalaisissakin ravintoloissa, jossa luetellaan vauhdilla koko lautasen sisältö ja mistä mikäkin raaka-aine on kotoisin), mutta maistelemallahan se selvisi.
Ruoka oli enemmän reilua bistrotyyppiä kuin piperrys-diningia, vaikka annokset toki kauniitä olivatkin. Tilasin kolmen ruokalajin menun, jonka lisäksi sain syödäkseni amuse bouchen, välisorbetin, petit foursin ja jälkkärin jälkeen vielä namujakin. Annokset olivat niin suuria etten yhtäkään ruokalajia saanut loppuun syötyä.
Vaikka kokemus oli hieno ja ruoka yleisesti ottaen hyvää, kaikissa ruoissa oli kuitenkin jotain pientä jota olisin tehnyt toisin (en esim. tajunnut ollenkaan appelsiinilta maistuneita lisukeporkkanoita). Tämä oli tietysti vähän mieltä alentava asia kahden tähden ravintolassa, vaikka hinta-laatusuhde aivan erinomainen olikin. Eikä vedestä muuten tarvinnut maksaa...
Konferenssin ruokatajonta oli huikeaa: lounaalla aina kolmen ruokalajin pöytään katettu menu, kahvikekseinä macaroneja, iltavastaanotoilla juomana samppanjaa ja konferenssidinneri oli Paul Bocusen ravintolassa. Saatanpa mennä tuon yhdistyksen järjestämään konferenssiin toistekin...
Ruoasta jäi päällimmäisenä mieleen valtavat ja tuhdit annokset. Vaikka kaikki ruoat hyvältä maistuivatkin, kolmen päivän jälkeen alkoi kiintiö olla täynnä. Teki mieli salaattia tai jotain muuta kevyempää settiä. Ei enää kastikkeita. Mutta näin kaksi kuukautta reissun jälkeen voisi taas maistua... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti